Öströmin Perunatuote Oy

  |   Etusivu   |   Yritys   |   Tuotteet   |   Yhteystiedot   |   Laatu
Toimintaperiaatteet   |   Asiakkaat

Perunapussit

Yritys

Öströmin Perunatuote on perheyritys, joka aloitti toimintansa vuonna 1991 perunakrokettien valmistuksella. Nykyistä päätuotetta eli kuorittua perunaa yritys alkoi valmistaa 1990-luvun puolessavälissä, jolloin perunakrokettien valmistus päätettiin lopettaa. Vuonna 1998 yritys muutti yhtiömuotonsa osakeyhtiöksi, josta myös nopean kasvun vaihe lähti liikkeelle. Vuoden 2008 loppupuolella mukaan otettiin myös hieman pidemmälle jatkojalostetut, leikatut ja esikeitetyt tuotteet.

Yrityksen toiminta on muuttunut alkuajoista melkoisesti, sillä se on muuttunut maatalousvetoisesta perheyrityksestä elintarviketeollisuudessa toimivaksi organisaatioksi. Yrityksen painopiste on yhä enemmän lopputuotteessa, josta halutaan tehdä mahdollisimman helppokäyttöinen, korkealaatuinen ja kustannustehokas ratkaisu loppukäyttäjälle.

Meiltä korkealaatuiset tuoteet ympäri vuoden!

Öströmin Perunatuote Oy Ab, Pakantie 12, 64440 Metsälä, KRISTIINANKAUPUNKI, puh. 06-222 9586