Öström Perunatuote tuotteet

Tuotantomme

Aloitimme toimintamme vuonna 1991 perunakrokettien valmistuksella. Nykyistä päätuotetta eli kuorittua perunaa yritys alkoi valmistaa 1990-luvun puolessavälissä, jolloin perunakrokettien valmistus päätettiin lopettaa. Vuoden 2008 loppupuolella mukaan otettiin myös hieman pidemmälle jatkojalostetut, leikatut ja esikeitetyt tuotteet. Uusia tuotteita ja tuotelinjoja on otettu käyttöön lähes vuosittain. Kun asiakkaalla on ongelma, me ratkaisemme sen.

Raaka-aineet

Perunan viljely
Laadukkaat tuotteet saavat alkunsa laadukkaista raaka-aineista. Teemme jatkuvaa yhteistyötä viljelijöiden kanssa kehittääksemme lopputuotetta. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi lajikevalinnoissa, viljelytekniikoissa, varastoinnissa ja kuljetuksessa. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä noin 40 työntekijää, 45 sopimusviljelijää sekä useita alihankintayrityksiä.

Jalostus

Perunatuotteiden jalostus
Valmistamme ruokaperunasta veitsikuorittuja sekä esikeitettyjä perunajalosteita. Perunajalosteitamme saa toiveiden mukaan useassa eri muodossa, niin kokonaisina, viipaleina, kuutioina, suikaleina sekä lohkoina.

Räätälöinti

Perunatuotteiden räätälöinti
Teemme jatkuvasti tuotekehitystä löytääksemme asiakkaalle yhä helppokäyttöisempiä ja maistuvampia tuotteita. Tuotekehitys lähtee aina asiakkaan tarpeista. Teemme kaikille perunaerille keittokokeet, jonka perusteella ohjaamme raaka-aineen oikeaan lopputuotteeseen.

Toimitus

Perunatuotteiden toimitus
Lopputuotteen laatuun vaikuttaa olennaisesti koko perunan elinkaari, aina raaka-aineen viljelystä lopputuotteen kuljettamiseen asiakkaalle. Oman logistiikkamme avulla pystymme varmistamaan aina laadukkaan ja asianmukaisen toimituksen.

Tuotteemme

Perunatuotteemme jakautuvat kahteen tuotesegmenttiin. Lisäksi valmistamme esikeitettyjä porkkanatuotteita.
Perunatuotteiden jalostus ja pakkaus

Meiltä korkealaatuiset tuotteet vuoden ympäri